Hampaat tulee hoitaa kuntoon ennen tekonivelleikkausta.
Tekonivel on elimistön ulkopuolinen vierasesine, johon bakteerit helposti hakeutuvat. Siksi elimistön tulehdukset tulee olla hoidettuna ennen tekonivelleikkausta. Näin ollen myös hampaiden ja kiinnityskudosten on oltava kunnossa. Tämä tarkoittaa hammaskiven poistoa, reikiintyneiden hampaiden paikkaamista sekä tulehtuneiden hampaiden juurihoitoa tai poistoa.
Hampaiden poistot tulee olla tehtynä vähintään kaksi viikkoa ennen leikkausta, jotta haavat ehtivät parantua tarpeeksi. Muun hammashoidon osalta riittää, että se on valmis viikkoa ennen leikkausta. Myös hampaaton suu on syytä tarkistaa ennen leikkausta suun limakalvojen tulehdusten ja leukaluussa mahdollisesti piilevien hampaiden jäännösten varalta.
Hammaslääkäri kirjoittaa ennen leikkausta lausunnon suun terveydestä, joka otetaan mukaan leikkaukseen.
Tekonivelleikkauksen jälkeen on tarpeen välttää kiireetöntä hammashoitoa kahden kuukauden ajan. Hammashoidon yhteydessä tulee kertoa tekonivelestä, sillä hammashoidossa saatetaan tarvita antibioottisuojaa.
Hyvä kotihoito ja säännölliset tarkastukset ovat jatkossa erityisen tärkeitä suun tulehdusten ehkäisemiseksi. Huolellinen hampaiden harjaus aamuin illoin fluoritahnalla ja hammasvälien puhdistaminen ovat suun terveyden perusta. Myös mahdolliset proteesit tulee puhdistaa säännöllisesti.
Mikäli suu tuntuu kuivalta leikkauksen jälkeen lääkitysten takia, voi suuta kostuttaa vedellä ja sivelemällä limakalvoille ruoka- tai oliiviöljyä. Myös ksylitolipurkka ja -pastilli auttavat. Lisäksi apteekista on saatavana kuivan suun hoitotuotteita. Lisää vinkkejä kuivan suun hoitoon löytyy Kuiva suu -osiosta.